Vuoden ulkokuusamolaiset

2022 Ilkka Herlin

Cargotecin hallituksen varapuheenjohtaja ja suuromistaja, jolla on pitkäaikainen suhde Kuusamoon, joka on muuttunut vuosikymmenten aikana lomailijasta paikallisen ympäristön puolestapuhujaksi. Merkittävä rooli Kuusinkijoki kuntoon-hankkeessa.

2019 Ville Skinnari

Suomen kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri, joka on aiemmin toiminut mm. Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy:ssä yrityskehitysjohtajana sekä ohjelmajohtajana. Aika Kuusamossa oli perheellemme suuri seikkailu, toteaa Skinnari.

2018 Anu Eronen

Eronen on tehnyt pitkän uran SOL-konsernin toimitusjohtajana, ja edelleenkin hän jatkaa yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Vastapainoa työlle hän hakee hiihtoladuilta, jotka houkuttelivat hänet Rukalle jo 70-luvulla.

2017 Kari O. Sohlberg

"Kävimme isäni kanssa kalalla Kiutakönkään maisemissa jo 1950-luvulla autolla Helsingistä pitäen. Nuoren pojan mieleen jäivät erityisesti kauniit, henkeäsalpaavat maisemat." Vuosien myötä Kari O. Sohlbergista ja hänen perheestään on tullut Kuusamon ja Rukan vakiokävijöitä.

2016 Jarkko Nieminen

"Monta, monta vuotta sitten vietettiin yksi joulu Kuusamossa. En ollut ennen käynyt siellä ja ihastuin paikkaan. Siitä lähtien olen viettänyt paljon aikaa Kuusamon mökilläni."

2015 Maria Planting

Maria Planting tunnetaan suomalaisen ruokakulttuurin edistäjänä ja hän on kuusamolaisen villiruoan innokas puolestapuhuja. Hän toimii mm. E. Ahlström Oy:n hallituksen puheenjohtajana sekä ELO-säätiön hallituksessa.

2014 Eero Koskelainen

Kymppi-Eristys Oy, hallituksen pj.

2013 Pasi Mäenpää

Kuusamon kaupunki ja Elisa Oyj tekevät tiivistä yhteistyötä laajakaistaratkaisun eteen.

2012 Tuija Brax

Tuija Brax on tuonut usein esille isänsä puolelta olevat juurensa Karvosen sukuun ja mieluisat muistonsa lapsuuden kesistä Kuusamossa ja Kinnusen pihapiirissä. Työssään kansanedustajana ja erityisesti ministerikaudellaan oikeusministerinä hän otti myönteisiä esimerkkejä Kuusamosta ja kutsui usein arvovieraitaan tutustumaan Kuusamon palveluihin.

2011 Valerian Kundozerov

Kundozerov on jo kahden vuosikymmenen ajan rakentanut yhteistyön siltaa Koillismaan ja Louhen piirin välille. Hän on työskennellyt aikaisemmin mm. Louhen piirin johtajana sekä raja-asiamiehenä.

2010 Jouni Törmänen

Kuusamolaislähtöinen keittiömestari ja huippukokki, joka vaikuttaa nykyään Ranskassa.

2009 Juha Kankkunen

Nelinkertainen ralliautoilun maailmanmestari. Juha Kankkunen Driving Academy tuo Kuusamoon vuosittain satoja ulkomaisia vieraita opettelemaan liukkaan kelin ajamista.

2008 Kalle Palander

Suomen menestynein alppihiihtäjä – Pujottelun maailmanmestari v. 99 ja maailmancupin voittaja kaudella 2002–2003.

2007 Kaarina Suonperä

"Olen toistakymmentä vuotta kutsunut ja järjestänyt lehdistön Kuusamoon ja Rukalle, talvikauden avajaisiin. Olen järjestänyt lehdistövierailuja Kuusamon yrityksiin sekä käynyt luennoimassa Torangin koululaisille, sekä kouluttamassa myynti- ja markkinointiväkeä ja seurakunnan henkilöstöä. Joten kyllä – Kuusamo ja Ruka ovat minulle todella Sydämen asia!"

2006 Anssi Kukkonen

Urheilutoimittaja

2005 Matti Helminen

Luontoääni radiossa kymmeniä vuosia

2004 Hannes Manninen

Entinen kansanedustaja

2003 Paavo Noponen

Suuri sinivalkoinen radioääni

2002 Miia Porkkala

”Työurani perheyrityksessä Rukalla alkoi talvella 1982 hissilippujen myyjänä. Alppi-matkoilta lähti mukaan idea Ruka-brändin tuotteistamisesta ja juurruttamisesta Rukalle. Sen tuloksena syntyi RukaShop sekä Suomen ensimmäinen rinneravintola SkiBistro. Kummastakin kokeilusta kasvoi iso juttu ja olimme näillä uudistuksilla suunnannäyttäjiä suomalaisessa hiihtomatkailussa.”

2001 Pekka Takala

Johtaja, TeliaSonera Oyj, PR- ja yhteiskuntasuhteet