Teknologiaosaamisella voimaa alueen innovaatiokehittämiseen

13.05.2024

Kestävää kasvua mikro ja pienyrityksille (KASVA)–hankkeen yhtenä osatavoitteena on kehittää innovaatiotoiminnan verkostoa Koillismaan alueella. Hankkeessa selvitetään mahdollisuutta myös fyysisen tilan perustamiseksi Kuusamoon, jonka teknologia mahdollistaisi uusien ideoiden prototyyppivalmistamisen. Verkoston ja tilojen tavoitteena on tukea yritysten kasvua ja toimia mahdollistajana yhteistyölle esimerkiksi oppilaitoksien ja toisten yritysten kanssa. Yritys voi ilmoittautua mukaan kasvu- ja innovaatioverkostoon alla olevasta linkistä, tai olemalla meihin suoraan yhteydessä.

Mikä on Fab Lab?

Fab Lab (digital fabrication laboratory) on kaikille avoin digitaalisen valmistustekniikan laboratorio. Fab Labilla tarkoitetaan tilaa, jossa on vapaasti käytettävissä digitaalisen valmistustekniikan laitteistoa, kuten 3D-skannereita ja –tulostimia, XR-teknologioita sekä robotiikkaa. Ympäristöjä käytetään yleisesti esimerkiksi tuoteideoiden pilotointiin, prototyyppivalmistukseen sekä koulutustarkoituksiin. Fab Lab on myös kansainvälisesti vaikuttava verkosto ja toimintamalli, jonka tavoite on edistää innovaatiotoimintaa alueellisesti. Kantavana teemana maailman Fab Lab -ympäristöissä on toimia kestävän kehityksen arvojen mukaisesti. Laboratorion osalta se tarkoittaa sitä, että materia pyritään kierrättämään paikallisesti, mutta osaaminen ja data virtaa sisään ja ulos.

Kuvissa Tampereen Yliopiston Fab Labin laitteistoa ja tuotantoa.

Miten Fab Lab toimii?

Fab Lab -ympäristöt ovat kaikille avoimia ja maksuttomia käyttäjälle, jotta esimerkiksi prototyypin valmistaminen ja uuden teknologian hyödyntäminen olisi alueen toimijoille helppoa. Lue lisää Fab Lab –toiminnasta alla olevista linkeistä.

  • Digitaalisella valmistustekniikalla tarkoitetaan prosessia, jossa tuotekehitystä tehdään mahdollisimman pitkälle digitaalisessa muodossa. Suunnittelu ja mallinnus toteutetaan digitaalisesti ja prosessissa voidaan hyödyntää myös tekoälyä.
  • 3D tulostamisella tarkoitetaan kolmiulotteisen kappaleen tulostamista digitaalisen mallin pohjalta kerros kerrokselta. Se mahdollistaa erilaisien esineiden, esimerkiksi varaosien valmistamisen paikallisesti. 3D-tekonologialla pystytään korvaamaan myös perinteisiä valmistuksen menetelmiä, jolloin valmistaminen on paikallista, eikä logistiikkakustannuksia synny.
  • 3D-tulostamalla voidaan tehdä erilaisia esineitä ja prototyyppejä. Tämä teknologia on ollut käytössä jo 1980-luvulta lähtien, mutta on edelleen kiihtyvästi kehittyvä menetelmä. Kyse on digitaalisesta prosessista, jonka fyysinen tuotos on 3D-tulostimen kerroksittain valmistama esine. Tulostusmateriaaleina käytetään esimerkiksi muovia (PLA, ABS), hartsia tai nailonia.

Mihin ja miten digitaalisen valmistustekniikan laitteistoja voi käyttää?

KASVA-hankkeen osatoteuttajan Centria Ammattikorkeakoulu koosti videon, jossa selviää millaisia digitaalisen valmistuksen laitteistoja heillä on Robo3D-laboratoriossa.