Itäisen Suomen puutuoteklusteri

Hankkeessa mukana:

Itäpuu -hankkeen tarkoituksena on vahvistaa yhteistyötä ja verkostoitumista teollisen puurakentamisen edistämiseksi itäisessä Suomessa yli maakuntarajojen. Alaa kehitetään innovaatioita ja uutta liiketoimintaa aikaansaamalla sekä alan osaamisen tasoa nostamalla. Tätä varten hankkeessa määritellään osallistujien roolit ja organisoidaan kehittämistoiminta puutuotealan klusteri- ja ekosysteemiyhteistyön aikaansaamiseksi ja vakiinnuttamiseksi itäisen Suomen alueelle.

Hankkeen toimenpiteisiin osallistuvilla tahoilla: Kuhmon Woodpolis päätoteuttajana, Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy, Oulun yliopiston Mittaustekniikan yksikkö (MITY), Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy (XAMK) ja Luonnonvarakeskus (Luke) Joensuu ja Savonlinna osatoteuttajina, on kullakin erilainen, toisiaan vahvistava osaamisprofiili. Toisaalta niillä on yhteisiä kehittämisalueita ja -tavoitteita.

Metsäsektorilla ja puuta eri tavoin jalostavalla teollisuudella on itäisen Suomen alueen elinkeinoelämässä suuri merkitys työpaikkojen tarjoajana sekä jalostusarvon tuottajana. Ylimaakunnallisen TKI-yhteistyön vahvistaminen luo puutuotealalle uusia mahdollisuuksia.

  • Euroopan unionin osarahoittama
Hankkeen osatoteuttajat
  • Kainuun liitto
  • Luonnonvarakeskus
  • Oulun yliopisto
  • Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
  • Naturpolis Oy
Hankkeen päätoteuttaja
  • Kuhmo
Hankkeen toteutusaika & rahoitus
  • 01.01.2024 - 31.12.2025
  • Hankkeen kokonaisbudjetti on 210 646 euroa, josta EU- ja valtion rahoitusta 168 518 euroa ja omarahoitusta 42 128 euroa.

Liittyvät uutiset

Naturpolis 1-rakennus on nyt Business Kuusamo

Torangintaival 4:ssä sijaitseva kaupungin Naturpolis...
Lue lisää

Kuusamoon valmistumassa uusi yhteisöllinen liiketila

Kuusamon kaupunki ja Naturpolis Oy...
Lue lisää