Kalatie Eurooppaan -hanke tukee Koillismaan ja Kainuun kalatalouden kehittämistä selvittämällä alueen mahdollisuuksia laajentaa kalan vientiä Keski-Euroopan markkinoille. Vastuullisuus, tuotannon läpinäkyvyys ja jäljitettävyys ovat eurooppalaisissa ostokanavissa keskeisiä tekijöitä ja tarjoavat alueen kalatuotteille kilpailuetua.
Hankkeessa kartoitetaan markkinapotentiaalia mm. Saksassa, Alankomaissa ja Espanjassa sekä selvitetään ostajien laatu- ja vastuullisuusvaatimuksia. Samalla arvioidaan logistisia ratkaisuja, kuten lentorahtia ja maantiekuljetuksia vt 5:n kautta, sekä arvioidaan Ruotsin kalahuutokauppamallin soveltuvuutta Suomeen.
Lisäksi tarkastellaan Kitkan viisas -muikun vientivalmiuksia ja markkinointimateriaalien kehittämistä.
Hankkeen tuloksena syntyy markkinakartta ja konkreettinen toimenpidesuunnitelma, joka vahvistaa alueen kalatalouden kilpailukykyä, kansainvälistymistä, huoltovarmuutta ja kotimaisen kalan asemaa markkinoilla.
- Euroopan Unionin osarahoittama
- Kainuun ja Koillismaan Kalaleader
- Rajaseutu ry
Hankkeen päätoteuttaja
- Naturpolis Oy
Hankkeen toteutusaika & rahoitus
- 01.01.2026 - 31.12.2026
- Hankkeen kokonaisrahoitus on 115 156 euroa, josta EMKVR-tukea 95 123,52 euroa( 83%), Rajaseutu ry 7000 euroa ja omarahoitusosuus 13 031 euroa.





