Luonnollisesti läheltä-hanke


Hankkeen lähtökohtana oli tehdyt esiselvitysten tulokset lähiruoan ja paikallisten tuotteiden saatavuudesta ja jalostusasteen parantamisesta erityisesti matkailusektorin kannalta. Aluekehityksen kannalta pyrittiin kehittämään maaseudun elinvoimaisuutta ja tukemaan aluetalouden positiivista kehitystä.

Tärkeimmät kehittämiskohteet olivat esiselvitysten perusteella kysynnän ja tarjonnan kohtaamiseen liittyvät ongelmat, tuotteiden heikko saatavuus/löydettävyys, tuotevalikoiman suppeus ja alhainen jalostusaste/tuotekehityksen vähäisyys. Yhteistyö oli vähäistä eri toimijoiden kesken. Osaamisen puute vaikeutti vastausten perusteella tuotteiden kehittämistä ja markkinointia. Ostajapuolelle kaivattiin hankintaosaamista ja ravintoloille reseptiikkaa. Matkailusektori tarvitsi tietoa luonnontuotteista ja niihin liittyvistä perinteistä ja tarinoista. Tiedotusta ja yhteistyön koordinointia tarvittiin herättämään yleistä keskustelua ja nostamaan paikallisten tuotteiden arvostusta. Hanke tukee myös EAKR-toimenpideohjelman tavoitteita alueen luontaisiin vahvuuksiin perustuvan alueellisen kilpailukyvyn kehittämiseksi. Hanke edistää myös kansallisten ja maakunnallisten ohjelmien, mm. lähiruokaohjelman ja hallitusohjelman tavoitteita lähiruoan käytön edistämisestä.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin täällä

Hankkeen toteutusaika & rahoitus
  • 01.05.2013 - 31.03.2015