Matkailun menestystekijät

Hankkeessa mukana:

Alueemme matkailuyritykset ovat pääosin pien- ja mikroyrityksiä, joiden ajalliset ja taloudelliset resurssit eivät välttämättä riitä itsenäiseen osaamisen kehittämiseen. Hanke on suunnattu kaikille Kuusamon ja Taivalkosken alueella sijaitseville matkailuyrityksille ja sen tavoitteena on lisätä alueen matkailuyrittäjien ja työntekijöiden osaamista sekä näin ollen saavuttaa entistä osaavampi ja ammattimaisempi toiminta matkailualalla.   

Hankkeessa kohtautetaan matkailualalla vallitseva työvoimapula luovilla aloilla vallitsevan työttömyyden kanssa. Luovien alojen ammattilaiset tuovat uutta näkökulmaa yrityksiin mm. tuotekehityksen, tarinallistamisen ja esiintymistaidon myötä. Työvoimapulaan tartutaan myös kohentamalla matkailuyritysten työnantajakuvaa.   

Alueen matkailuyrittäjät eivät osaa hyödyntää suuria tapahtumia omassa liiketoiminnassaan riittävästi. Tämä hanke tukee heidän kehitystään tarjoamalla apua tuotekehityksessä, viestinnässä sekä sopimusasioissa. Parannettu viestintäosaaminen auttaa erottumaan kilpailussa ja tavoittamaan asiakkaita tehokkaammin.  

  • Euroopan Unionin osarahoittama
  • Taivalkosken kunta
  • Kuusamon kaupunki
Hankkeen osatoteuttajat
  • Ksak Oy
Hankkeen päätoteuttaja
  • Naturpolis Oy
Hankkeen toteutusaika & rahoitus
  • 01.03.2025 - 28.02.2027
  • Hanke on Euroopan Unionin osarahoittama. Hankkeen päätoteuttaja on Naturpolis Oy (Kuusamo ja Taivalkoski) ja osatoteuttaja KSAK Oy. Naturpolis Oy:n osuus hankkeen budjetista on 161 432 euroa, jossa Pohjois-Pohjanmaan ESR+-rahoituksen osuus on 129 150 euroa (80%).