Matkailuyritykset kestävälle kehityspolulle

Hankkeessa mukana:

Matkailuyritykset kestävälle kehityspolulle -hankkeessa toteutettiin Kuusamossa, Taivalkoskella ja Suomussalmella ympäristö- ja laatusertifiointeihin valmentavia toimenpiteitä, joihin oli tavoitteena saada vähintään 51 % matkailuyrityksistä osallistumaan. Alkuperäistä arviota yritysten määrästä tarkennettiin hankkeen kuluessa ja kartoitetun yritysverkoston perusteella tavoite tarkoitti 64 matkailuyritystä. Lisäksi tavoitteena oli lisätä yritysten ja työntekijöiden osaamista ympäristötietoisuudessa ja hiilijalanjäljen pienentämisessä.

Laadullisena tavoitteena oli lisätä hankkeen toiminta-alueen matkailuyritysten välistä yhteistyötä ja kehittää niiden käytäntöjä, tuotteita ja palveluja kestävän matkailun periaatteiden mukaisesti. Sitä kautta myös matkailualueiden maine vastuullisina matkakohteina kehittyy asiakkaiden keskuudessa, millä voidaan varmistaa yritysten ja alueiden kilpailukyky myös tulevaisuudessa. Hankkeeseen osallistuvat matkailualueet tekevät jo yhteistyötä matkailun kehittämisessä, mutta hankkeen ja yhteisen kehittämistavoitteen myötä sitä pyrittiin edelleen tiivistämään.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin täällä.

Hankkeessa tuotettuja materiaaleja:

Opas_vahahiiliseen_loma-asuntoon_Kuusamo

Opas_vahahiiliseen_loma-asuntoon_Taivalkoski

Opas_vahahiiliseen_loma-asuntoon_Suomussalmi

 

Hankkeen päätoteuttaja
  • Naturpolis Oy
Hankkeen osatoteuttajat
  • Ruka-Kuusamo Matkailu Ry
  • Taivalkosken Matkailuyhdistys Ry
  • Hossan Matkailuyrittäjät Ry
Hankkeen toteutusaika & rahoitus
  • 15.04.2020 - 31.12.2021
  • Maaseudun kehittämisen kehittämisrahasto