Yritysverstas – polkuja yrittäjyyteen -hanke pyrkii kehittämään alueen elinvoimaisuutta yrittäjyyteen kouluttamisella. Erityisesti Taivalkoskella uusien aloittavien yritysten määrä on vähentynyt, ja samalla lopettavien yritysten määrä on kasvanut. Moni yritys Koillismaalla hakee toiminnalleen jatkajaa ja samaan aikaan työttömyys on suurta. Suunnitteilla oleva hanke vastaa paikalliseen verkostoitumisen, yrittäjyyskasvatuksen ja kouluttamisen tarpeeseen, ja osaltaan tukee uusien yritysten perustamista ja työpaikkojen syntymistä. Hankkeen toimesta yrittäjyyttä halutaan tuoda esille luontevana työllistymisen tapana.
Yrittäjyyttä halutaan tehdä tutuksi yrittäjyydestä kiinnostuneille ja toisen asteen opiskelijoille alueen kouluissa. Hanke koordinoi alueelle yrittäjyyteen liittyvää koulutussisältöä, joka jää alueen toimijoiden käyttöön. Hankkeen yrittäjyyteen tukevat toimet ovat avoimia kaikille, mutta niitä tarjotaan yhteistyössä alueen yrittäjien ja oppilaitosten kanssa. Hankkeen tavoitteena on lisätä yrittäjyyskasvatusosaamista ja kasvattaa opiskelijoita yrittäjyyden teemoihin osana opintoja. Hanke tukee yrittäjyydestä kiinnostuneita valitsemaan yrittäjyyteen liittyviä kursseja, ja näin mahdollistaa tutkinnon osien suorittamista yrittäjän ammattitutkinnosta.
Hanke lisää tietämystä yrittäjyyden monista mahdollisuuksista esimerkiksi osa-aikaisen yrittäjyyden tai omistajanvaihdosten mahdollisuuksista tiedottamisen myötä. Hanke tunnistaa ja tavoittaa palkkatyössä olevat yrittäjyydestä kiinnostuneet henkilöt. Yrittäjyydestä kiinnostuneiden ja paikallisten yrittäjien välille luodaan luonnollisia verkostoja. Yrittäjyydestä kiinnostuneille henkilöille tarjotaan vertaistuellisia yrityshautomotapaamisia yritystoiminnan kehittelyyn. Hanke rakentaa yrittäjyyteen tukevaa palvelupolkumallia yhdessä kuntien työllisyyspalveluiden ja alueen yrityspalveluiden kanssa.
- Euroopan Unionin osarahoittama
- Taivalkosken kunta
- Kuusamon kaupunki
Hankkeen päätoteuttaja
- Naturpolis Oy
Hankkeen toteutusaika & rahoitus
- 01.04.2025 - 31.01.2027
- Hanke saa rahoitusta Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmasta, Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta, JTF. Tukea myönnettiin yhteensä 202 983 €, joka vastaa enintään 80 % hankkeen tukikelpoisista kustannuksista. Kuntarahoituksen osuus on 50 744 €.