Kiitos kuluneesta vuodesta

20.12.2023

Vuosi 2023 on ollut tapahtumatäyteinen seuraten viime vuosien muutosten linjaa. Meillä Koillismaalla on sopeuduttu maailman muutoksiin parhaamme mukaan, metsä- ja puutoimialan haastava markkinatilanne näkyy edelleen, mutta esimerkiksi matkailun osalta odotetaan ennätysvilkasta talvisesonkia.

Paljon positiivisia asioita on liikahtanut tänä vuonna eteenpäin, Kuusamon bioteollisuusalue Kuubio on nähnyt päivänvalon ja alueelle rakennetaan parhaillaan kovaa vauhtia infraa ja etsitään investoijia. Yhdessä Koillis-Suomen kuntien (Koillismaa ja Itä-Lappi) kanssa rakennetaan tulevaisuuden suuntaviivoja laatimalla Tulevaisuuden Koillinen ulottuvuus -ohjelmaa.

Kuusamossa ja Taivalkoskella on perustettu tänä vuonna yhteensä yli sata yritystä, ja tämä osoittaa, että alueelta löytyy uskoa yrittäjyyteen ja tätä kautta myös edellytyksiä elinvoiman kasvuun

Naturpoliksen palvelut ovat yrittäjien tukena myös ensi vuonna. Meihin voi olla yhteydessä missä tahansa yritystoimintaan liittyvässä asiassa. Kehittämistoiminta ja aluemarkkinointi jatkuvat vilkkaana myös tulevana toimintavuotena.

Rauhallista joulun aikaa ja menestystä vuodelle 2024! Jari Hentilä, toimitusjohtaja, Naturpolis Oy