Lähde mukaan Koillismaan tutkimuksen ja tuotekehityksen edistämiseen!

03.08.2022

Seutukaupunkien hanke, jossa Kuusamo ja Taivalkoski ovat Naturpoliksen kautta mukana, järjestää avoimen webinaarisarjan tutkimuksen ja tuotekehityksen edistämiseksi Koillismaalla. Webinaarisarjassa tutustutaan olemassa oleviin innovaatioekosysteemeihin. Innovaatioekosysteemeillä tarkoitetaan ympäristöjä, joissa uudet tuotteet ja palvelut saadaan käyntiin ja markkinoille vaivatta. Seutukaupunkien kehittämisellä Euroopan unioni laajentaa tutkimuksen ja tuotekehityksen painopistettä suurista keskuksista laajemmille alueille.

Ensimmäisessä webinaarissa pääsemme mukaan tutkimuksen ja tuotekehityksen maailmaan asiantuntijoiden avulla. Keskustelemme innovaatioekosysteemeistä ja niiden tulevaisuudesta. Sarjan ensimmäinen webinaari on 18. elokuuta kello 9-10.

”Kiinnitämme huomion esimerkiksi seutukaupunkien mahdollisuuksiin edistää yritysten tuotekehitystä ja yhteistyötä tutkimuslaitosten kanssa. Se on keino kehittää myös suurten keskusten ulkopuolista innovatiivista ja kasvuhakuista yritystoimintaa”, kertoo Naturpoliksen aluekehityspäällikkö Kirsi Kuosku.

Sarjan ensimmäisen osan jälkeen kukin seutukaupunkien innovaatioekosysteemiverkoston osallistuja esittelee omaa innovaatioekosysteemiverkostoaan. Hankkeessa ovat mukana Savonlinna, Raahe, Kristiinan kaupunki, Heinola, Kauhajoki, Keuruu, Rauma, Iisalmi ja Naturpolis oy (Kuusamon kaupunki ja Taivalkosken kunta).

”Innovaatiorahoitus on hyvä mahdollisuus Kuusamon ja Taivalkosken yrittäjille tai yritystä suunnitteleville, oli kyse sitten uudenlaisesta palvelusta tai tuotteesta”, sanoo projektipäällikkö Jani Väisänen.

Ilmoittautuminen webinaarisarjan 1. osaan 15. elokuuta 2022 mennessä osoitteessa: https://link.webropolsurveys.com/EP/AEF0CD0420394F1D

Lisätietoja: