Puunjalostuksella kasvua Koillismaalle-hanke on käynnistynyt

18.03.2024

Naturpoliksen hallinnoima Puunjalostuksella kasvua Koillismaalle-hanke on käynnistynyt alkuvuodesta, ja hankkeen pitkän tähtäimen tavoitteena on lisätä Koillismaan alueen sahatavaran, sivutuotteiden sekä kuitu- ja energiapuun jatkojalostusta paikallisella ja lähialuetasolla merkittävästi.

Hankeen aikana tuotetaan arvokasta tietoa, joka antaa valmiudet kertoa yrityksille ja investoijille alueen puunjalostustoiminnan sekä yritystoiminnan kasvumahdollisuuksista. Lisäksi kartoitetaan alueelle soveltuvat uudet teknologian luomat mahdollisuudet yrityksien tuotteiden ja palveluiden suunnittelu- ja valmistusprosessin kehittämiseksi siten, että ne pystyvät vastaamaan entistä paremmin puun jatkojalostuksen kehitystarpeisiin.

Projektipäällikkö Mikko Törmä on innoissaan hankkeen aloituksesta: ”On erittäin hienoa päästä takaisin puualalle ja työskentelemään hankkeeseen, millä on alueellista merkitystä. Lähtökohtaisesti koulutukselta olen artesaani koristeveistäjä, mutta vuosien varrella olen kouluttautunut YAMK palvelumuotoilijaksi. Työskentelin urani alussa yli 20 vuotta puualan koulutusten ja projektien parissa, jonka jälkeen siirryin rekrytointialalle lähes 10 vuodeksi. Innokkaana perhokalastajan sekä metsästäjänä, Kuusamo ja Naturpolis Oy on aivan ideaali työpaikka.”

Lisätietoja:

Mikko Törmä
Mikko Törmä
Projektipäällikkö (Puunjalostuksella kasvua Koillismaalle)