(Biomassat kiertoon Koillismaalla -hanke on tuottanut informatiivisen julkaisusarjan hankkeen tuotoksista ja raporteista).
Yleisin vesiruttolaji Suomessa on kanadanvesirutto (Elodea canadensis), joka on lähtöisin Pohjois-Amerikasta. Laji on tuotu Suomeen 1884 Helsingin yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan, josta se on lähtenyt leviämään. Suomeen vesirutto on kuitenkin genominsa perusteella levinnyt useampia eri kertoja. Koska laji lisääntyy helposti pienistäkin kasvinpalasista, sitä voi helposti kulkeutua vesistöstä toiseen esimerkiksi lintujen höyhenissä tai jaloissa sekä ihmisten mukana saappaisiin, veneisiin yms virkistyskäyttövälineisiin takertuneena.
Vesirutto on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Havaintoja on myös Lapista ja Koillismaan järvet vesirutto valtasi melko nopeasti alle kahdessa vuosikymmenessä. Ensimmäiset Koillismaan havainnot vesirutosta tehtiin Taivalkoskella 1980-luvun lopulla. Yleisin vesiruton haitta ovat sykliset massaesiintymät, jotka voivat vaikuttaa vesistön umpeenkasvuun ja liikkumiseen järvellä. Lisäksi vesirutto voi muuttaa järven veden pH-arvoa, aiheuttaa rehevöitymistä, vaikuttaa ravinnekiertoon ja happikatoon sekä syrjäyttää luontaisten vesikasvilajien kasvustoja. Toisaalta vesiruton massaesiintymä voi myös kirkastaa vettä: kasvimassaan sitoutuu paljon ravinteita, jotka eivät tällöin ole esimerkiksi sinilevien käytettävissä. Lisäksi massaesiintymä hidastaa veden liikettä, jolloin kiintoaines sedimentoituu vesistön pohjalle tai vesiruton lehdille.
Kanadanvesirutto on rentovartinen rantojen uposkasvi. Se kasvaa noin 30–200 cm pituiseksi ja sen väri vaihtelee kasvupaikan mukaan kirkkaan vihreästä hyvin tummaan vihreään. Vesirutto juurtuu nivelistään. Lehdet ovat pyöreäkärkisiä, ruodittomia ja kasvavat varren ympärillä kolmen kiehkuroina. Vesirutto kasvaa kärjistään, haaroo runsaasti ja leviää tehokkaasti kasvullisesti kasvinpalasista. Suomessa esiintyy myös kiehkuravesiruttoa (Elodea nuttallii), joka on kooltaan kanadanvesiruttoa pienempi ja sen lehdet ovat teräväkärkiset ja kiehkuraiset. Vesirutot voi sekoittaa uposvesitähteen, jonka lehdet ovat kuitenkin parillisesti vastakkain ja niiden kärjessä on lovi.
Koska vesirutto leviää herkästi pienistä palasista, tulee kalastus- ja veneilyvälineistön puhdistamiseen kiinnittää huomiota liikuttaessa vesistöltä toiselle. Akvaariovesiä ei missään nimessä saa kaataa luonnonvesiin. Vesiruttoa voi poistaa rajoitetuilta alueilta, mutta koneelliseen poistoon vaaditaan ilmoitus Lupa- ja valvontavirastolle ja vesialueen omistajalle 30 vuorokautta ennen toimenpidettä. Poistokokeita on tehty muun muassa nuottaamalla, niittämällä sekä peittämällä. Vesiruttoa poistettaessa nuottaamalla ja niittämällä on tärkeää huolehtia, ettei pieniä palasia jää veteen mahdollistamaan uudelleen leviämistä.
(Biomassat kiertoon Koillismaalla hankkeessa selvitettiin monitahoisesti biokaasutuotannon mahdollisuuksia Koillismaalla sekä erilaisten ympäristönhoidollisten biomassojen hyödyntämismahdollisuuksia. Hankkeen päätoteuttajana toimi Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy ja osatoteuttajina Luonnonvarakeskus, Suomen ympäristökeskus, ProAgria Oulu ry sekä Oulun yliopisto.)
(Yläkuva: Ritva Nilivaara, Syke)
Lue hankkeen tulosraportti tästä.
Lähteet:
Nilivaara R. ym. 2022. Vesiruton energia ja ravinteet talteen – Elodea II -hankkeen loppuraportti. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 9/2022.
Karjalainen S. ym. 2017. Vesiruton hyötykäyttö biotaloudessa – järvien riesasta raaka-aineeksi. Elodea -hankkeen loppuraportti. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 18/2017.
