OSA 9: Vesikasvinkerääjän esittelymateriaali loppukäyttäjälle ja teolliselle valmistajalle

12.06.2026

(Biomassat kiertoon Koillismaalla -hanke on tuottanut informatiivisen julkaisusarjan hankkeen tuotoksista ja raporteista).

Hankkeen tavoitteena oli kehittää vesikasvinkerääjä. Aiemmin vesiruton keruuseen on käytetty pääasiassa haravalaitteistoja, jotka vaativat huomattavan määrän työtä biomassan keräämiseksi. Oulun yliopisto laati hankkeen aikana dokumentaation kehitetystä laitteesta sekä tarvittavan esittelymateriaalin niin loppukäyttäjälle kuin mahdolliselle laitteen teolliselle valmistajalle.

Vesikasvinkerääjän perusrakenteena on u-malliin leikkaavat terät, nostokuljetin ja säiliö pohjakuljettimella. Kerääjä kelluu ponttonien päällä ja liikkuminen tapahtuu siipirattaiden avulla. Tämä on varsin yleinen rakenne vesikasvinkerääjille, mutta usein vastaavat koneet ovat niin isoja, että ne vaativat kuorma-auton kuljettamiseen.

Tämän projektin vesikasvinkerääjä on tarkoitettu jarrullisessa perävaunussa kuljettamiseen ja on omamassaltaan noin 1000–1500 kg. Kuvassa 1 on esitetty 3d-malli tästä vesikasvinkerääjästä. Kovin isoa vesikasvinkerääjää on vaikea saada järviin missä ei ole varsinaista betonipohjaista veneen laskuluiskaa tai muuta vastaavaa paikkaa. Koneen massan pitäminen mahdollisimman alhaisena on hyödyllistä sillä se parantaa koneen liikkuvuutta, helpottaa veteen laskua ja nostamista, vähentää polttoaineen kulutusta, lisää hyötykuormaa yms.

Kuva 1. Yleiskuva vesikasvinkerääjän mallista.

Terät ovat vesikasvien leikkaamiseen tarkoitetut terät, joista toinen on paikallaan ja toinen leikkaa edestakaisin. Pystyssä olevan terän on oltava halutun leikkuusyvyyden pituinen ja pohjaterä määrittää leikkuuleveyden.

Nostimella leikattu kasvi nostetaan ylös vedestä. Nostimen pohja on tehty muoviverkosta, jonka silmäkoko on noin 5 mm. Tällöin vedessä oleva nostin ei aiheuta liikaa vedenvastusta, mutta myöskään leikattu kasvi ei pääse verkosta läpi. Nostimessa on myös noin 30 cm välein kolia, jotka auttavat leikatun kasvimassan nostossa. Ilman kolia kasvin nostaminen on massaesiintymien tapauksessa vaikeaa tai vaatii loivan kulman nostimelle. Tällöin nostimen pituutta täytyy myös kasvattaa, jotta päästään riittävän syvälle.

Säiliön pohjakuljettimella voidaan täyttää säiliö mahdollisimman täyteen, sekä sitä voidaan käyttää lastin purkamisessa. Pohjakuljettimella voidaan leikatusta kasvista muodostunutta kekoa siirtää taaksepäin. Säiliön runko voidaan myös siirtää taaksepäin, jolloin lastin purkaminen helpottuu. Koneella purkaminen tehdään peruuttamalla rantaan, siirtämällä säiliö taka-asentoon ja käyttämällä pohjakuljetinta.

Lue koko raportti tästä.

Lisätietoja: prof. Emil Kurvinen TkT, Materiaali- ja konetekniikka, Oulun yliopisto,