Seutukaupunkihankkeet


Ketterää osaamista -hanke

Hankkeessa juurrutetaan Monikampus Finland -toimintamalli, luodaan yhteneväiset alueelliset rakenteet, joissa elinkeinoelämän osaajatarpeisiin vastataan ketterästi sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä.

Hankkeessa luodaan yhdessä seutukaupunkien hyödynnettäväksi toimintamalli, jolla pidemmän aikavälin ennakointitietoa kyetään hyödyntämään sekä luomaan ratkaisuja osaajatarvetiedon tunnistamiseksi ja hyödyntämiseksi.

Hankkeessa myös pilotoidaan tunnistettuun osaajatarpeeseen vastaavan koulutuksen tuomista seutukaupungista käsin suoritettavaksi yhteistyössä koulutuksen järjestäjien kanssa ja/tai moniosaajapolkutoimintamallia yhteistyössä yritysten, työllisyyspalveluiden sekä koulutuksen järjestäjien kanssa.

Hanke kuuluu seutukaupunkien verkostohankkeisiin. Hankkeiden yhteisrahoitus on noin 2,3M€. Rahoittavana viranomaisena toimii Etelä-Pohjanmaan liitto. Naturpolis on mukana hankkeessa osatoteuttajana. Hanke alkoi vuonna 2022 ja päättyy vuoden 2023 kesäkuussa.

 

Seutukaupunkirekry -Kansainvälisten rekrytointien tukeminen ja yritysten rekrytointivalmiuksien kehittäminen -hanke

 

Hankkeessa löydetään ratkaisuja seutukaupunkien eri toimialojen pahenevaan työvoimapulaan vauhdittamalla työ- ja koulutusperäistä maahanmuuttoa ja kehitetään keskeisten työvoimapulasta kärsivien alojen vetovoimaa sekä seutukaupunkien että eri toimijoiden yhteistyöllä.

Hankkeella parannetaan yritysten osaamista kansainvälisissä rekrytoinneissa ja ulkomaisten työntekijöitä vastaanottamisessa sekä lisätään yritysten ja kansainvälisten opiskelijoiden yhteistyötä. Hankkeella parannetaan myös seutukaupunkien edellytyksiä kehittää ja toteuttaa toimivia vastaanotto- ja kotoutumispalveluita.

Hankkeen avulla löydetään uusia ratkaisuja ja hyviä käytäntöjä työvoimatarpeeseen vastaamiseksi, sekä parannetaan työvoimapulasta kärsivien alojen ja alueiden imagoa ja vetovoimaa.

Hanke kuuluu seutukaupunkien verkostohankkeisiin. Hankkeiden yhteisrahoitus on noin 2,3M€. Rahoittavana viranomaisena toimii Etelä-Pohjanmaan liitto. Naturpolis on mukana hankkeessa osatoteuttajana. Hanke alkoi vuonna 2022 ja päättyy vuoden 2023 kesäkuussa.

Hankkeen toteutusaika & rahoitus
  • 01.01.2022 - 30.09.2023

Liittyvät uutiset

Suomen seutukaupunkien korkeakouluvision ja -strategian virtuaalinen julkistamistilaisuus 2.2.2023

Tervetuloa Suomen seutukaupunkien korkeakouluvision ja...
Lue lisää

Uudet välineet auttavat kansainvälisessä rekrytoinnissa

Koillismaan työvoimatarve erityisesti matkailualalla on...
Lue lisää

Lähde mukaan Koillismaan tutkimuksen ja tuotekehityksen edistämiseen!

Seutukaupunkien hanke, jossa Kuusamo ja...
Lue lisää